Pentusuunnitelmia

Kuluvana keväänä 2012 touko-kesäkuussa astutetaan pitkäkarvainen mäyräkoira Badamtam's Hasta La Vista eli Kerttu ja karkeakarvainen mäyräkoira Kaivannon Mantamainio. Kerttu astutetaan poikkeuksellisesti samalla uroksella kuin ensimmäinenkin pentue.

Kertun edellinen pentue Badamtams What A Jackpotin kanssa on osoittautunut oikein kelpo pentueeksi mm.luonteen ja riistaveren suhteen. Hyvän riistaviettisen ja Kertulle sopivan uroksen löytäminen ei ole helppoa, joten tarkoituksena on omista periaatteista poiketen uusia Kertun ja Jaken yhdistelmä.

Mantalle on urosta kaavailtu siten, että saisimme (Kaivannon) Simolinjan jatkumaan. Jos Simolinjaa halutaan jatkaa, vaihtoehtoja ei KVA-L uroksissa ole runsaasti. Mielessä on ollut seuraavat urokset: Korpiklaanin Urho, Korpiklaanin AT Jämä ja Ripenrannan Billy the Kid.

Simolinjasta on tullut hyviä luolakoiria ja Urkin jälkeläisnäyttö on erinomainen.


Jalostuksemme tavoitteena ovat riistaviettiset, hyväluonteiset, rodunomaisen ulkomuodon omaavat ja terveet koirat. Pentujen vanhemmille on suoritettu rodunomaiset terveystutkimukset.
  • Ajatuksemme on, että pennut lähtevät synnyinkodistaan uusiin koteihinsa metsästys- ja koekäyttöön. Lisäbonuksena on tietysti näyttelykäyttö.
  • Pennut luovutetaan rekisteröityinä Suomen Kennelliittoon, madotettuna useampaan kertaan, tunnistusmerkittyinä mikrosirulla ja eläinlääkärin tarkastamina. Mukaan pennun ostajat saavat pentupaketin, joka sisältää mm. pentumuonaa, jota pennut ovat tottuneet syömään syntymäkodissaan.
  • Ostohinnasta palautamme 100 euroa yhdestä joistakin seuraavista tuloksista luolalinjaiset LUTB , MÄAJ3  tai LUME1 sekä ajavalinjaiset  LUTC, MÄAJ1 tai LUME1 arvostelukorttikopiota vastaan. Tällä on tavoitteena aktivoida pennun omistajia käyttämään koiriansa käyttökokeissa.
  • Pennut kasvavat kodissamme siten, että ne osallistuvat kotimme normaaliin päivittäiseen arkeen sekä elämään ja tutustuvat meidän muihin koiriimme. Meistä on tärkeää käyttää paljon aikaa pentujen sosialistamiseen, jotta niillä olisi uudessa kodissaan mahdollisimman hyvät lähtökohdat ja tulevaisuuden eväät. 
  • Olemme aina pentujen omistajien käytettävissä mm. jos on kysyttävää tai jotakin ongelmia. Kuulemme mielellämme kuulumisia pentujen kehityksestä, toilailuista, koe/näyttelykäynneistä ja tietty mieluisia uutisia ovat kaikki metsästystouhuihin liittyvät kuulumiset.
  • Järjestämme pentueiden omistajille ja koirille yhteisiä pentutapaamisia, jossa voidaan porukalla vaihtaa kuulumisia sekä nähdä koiria.
  • Pentukyselyt ja ennakkovaraukset vain puhelimitse. Sähköpostin välityksellä emme ota alustavia pentuvarauksia vastaan. Varsinainen pentuvaraus tapahtuu, kun synnytyksen jälkeen on maksettu 100 € varausmaksu, viimeistään, kun pennut ovat 14vrk vanhoja. Valitsemme itse pentujen varausjärjestyksen. Koekäyttöön sitoutuneet ovat varausjärjestyksessä kärkipäässä.