Pitkäkarvainen mäyräkoira

Badamtam's Hasta La Vista eli Kerttu

synt. 16.2.2008

 

kerttu608

 Kerttu liittyi Korpiklaani jäseneksi 12.4.2008. Kerttu koiranetissä. Kerttu on touhukas, energinen ja rohkea humppatukka. Kerttu on aina puuhaamassa jotakin, varsinainen lauman puuhapete ja kovin kerkeeväinen muutenkin. Vauhtia riittää ja nenänsä työntää joka paikkaan. Kerttu on tosi aito ja sosiaalinen tyttö. Sillä on huumorinpilkettä silmäkulmassa jatkuvasti. Pentuna mentiin lujaa liljan sipulit hampaissa tai milloin hävisi mikäkin tavara ulottuvilta. Puulaatikko tyhjenee alta aikayksikön, kun Kerttu pääsee asiaan. Puunsilppua, lastua ja tuohta kuljetellaan ympäri huushollia ja pilputaan pieneksi muroksi.

Kuitenkin Kerttu on hyvin kuuliainen ja tottelevainen tyttö. Paikka sana on iskostunut päähän niin, että metsässä tytön saa pysymään paikallaan ja näin se on helppo kytkeä hihnaan.
 
Kaikki kivenkolot ja kaivuu hommat kiinnostaa. Älykkyyttä tästä humppatukasta löytyy, eikä sitä ole helppo huiputtaa. Kaikkien vieraiden ihmisten ja koirien kanssa tekee tuttavuutta, mutta lepertelyllä tätä neitiä ei luokseen saa. Pillistä ja kutsusta tulee vauhdikkaasti luokse ja kaikenlainen käpälöinti hampaiden katsomisesta-kynnen leikkuuseen onnistuu. Autoreissuilla asettuu aina paikoilleen häkkiin tai koppaan ja yöt nukkuu omassa pesässään.Hyvin oppivainen kaikessa mitä sille opettaa.
 
Kerttu on ollut kaiken aikaa melkoinen trapetsitaiteilija, kiipeilee milloin minnekkin. Joskus myös tulla rämähtää alas, mutta se ei tätä pimua lannista. Sisukkuutta tässä tytössä on vaikka kuin, yrittää niin kauan kuin pääsee ja sinne minne haluaa.
 
Kaiken kaikkiaan aivan mahtava ja ihana humppatukka Kerttu vaan on. Jokaisella pitäisi olla tälläinen oma ADHD-humppatukka, joka tuo iloa jokaiseen päivään. Nauramatta ei voi olla, kun seuraa Kertun touhuja. Toruja saatuaan kahtoa napittaa silimiin vetoavasti ja herkästi " mitäs sä nyt, en mä sitä tehnyt, se oli Lyyti ja ei kai se haittaa jos toi ruukku kaatu, mulla oli kiire".
8kk:n ikäisenä käytiin Kertun kanssa haukkumassa loukkusupia. Kerttu haukkui innokkaasti ja kiihkeästi. Nyt annetaan tytön vielä rauhassa kasvaa ja kun löytyy sopiva harjoittelupaikka niin annetaan Kertulle mahdollisuus kokeilla riittääkö jo rahkeet itsenäiseen työskentelyyn.
 
9 kk:n ikäisenä Kerttu oli jäniksen perässä toista tuntia. Ääntä ei vaan vielä tullut. Saa nähdä tuleeko sitten myöhemmin.
 
Kerttu_TET1.jpg
 Kerttu työelämään tutustumisjaksolla

Kertun ensimmäinen omatoimisesti hankittu "pien"riista. Pimu touhusi 11.12.08 tuolla tontin perällä ja viimein tulla tupsotti sieltä myyrä hampaissaan. Siihen se sen sitten pudotti mamman jalkoihin ja kysyvällä katsellaan ilmaisi, että " täs ois tää mun eka omatoimisesti hommattu pienriista, joten eiks tästä vähä irtois makkaraa, kun kotiin astikin sen raahasin" ja palkkahan tuli!
kertun_myyra
Siitä ne noutohommat lähti käyntiin.

kerttu_ja_supi_12.08
Ja sitten jo Tet-jaksolla päästiin vähän asiaankin, räyhäystä ja pientä otetta. Vanajalla 12/2008. 

Kerttu_ja_supi_seka_kettu
Kertun ensimmäinen supisaalis saatiin pinnalle 8.2.2009 ja sitä ennen Siiri sirkkunen pölläytti ketun pesästä pihalle, joka kuvassa vainaana rötköttää. Ja väittäävät vielä jotkut, että humppatukista ei oo mihinkään!!
 11.3.2009 Kerttu Hankasalmella "supitiimin" mukana pesiä koluamassa. Eikä turhaan, sillä saaliiksi likan hyvästä työskentelystä supi ja kettu.
Kerttu pesään ja viiden minuutin työskentelyn jälkeen pöläytti supin pihalle ja tuli itse perässä, roikkuen supin hännässä. Supi monttuun, Kerttu perästä ja siinä sai pimu vähän hammastakin. Reima sai tytön syliin ja supi sai kenkää.
Kettua likka oli haukkua paukuttanu vajaan tunnin. Apureikä ja likka pihalle sekä kettu rassiin. Kerttu oli harvakseltaan haukkunut kettua,mutta piti ketun kuitenkin paikallaan niinkuin kuuluukin. Kaikenkaikkiaan hienoa työskentelyä ja ote työskentelyyn oli ollut, jo ihan toisenlaista kuin viimeksi, juuri sellaista kuin luolakoiralla kuuluu ollakkin.
Kerttu_supi_110309
 
kerttu_ja_kettu_110309

HIENOA KERTTU, HUMPPATUKAT RULETTAA!! Kaikille skeptikoille  tiedoksi,että siitäs saitte, niillä humppatukillakin voi pesiä koluta ja niistä on luolakoiriks!! Kannattaako miettiä, josko sen oman toimimattoman koiran vaihtaisi, toimivaan humppatukkaan?? Mitähäh!!!