Karkeakarvainen mäyräkoiraAdalmiina eli Miina KVA-L (Lume 1)Synt: 7.6.2004 Yhdeksän kiloinen Miina on viiden koiran laumassa se alfa-narttu. Ensimmäisen pentueen jälkeen asema lauman johdossa on vahvistunut siten, että tappeluita ei juurikaan enää ole. Miina on luonteeltaan erittäin rauhallinen koira ja johtaa koiralaumaa rauhallisin mutta tiukoin ottein. Miina on myös itsenäinen, eikä useasti hakeudu ihmisten seuraan silloin, kun perheen muut koirat ovat rahnuttamassa jalan juuressa. Miinan päätyö on luolametsästys. Päätyön tuotteena on pääasiassa supikoiria saatu tähän mennessä noin kahdeksankymmentä. Miina on työskentelytavaltaan tyypillinen mäyräkoira eli edestä haukkuva. Miina työskentelee erittäin lähellä riistaa, jolloin riista myös liikkuu. Aika monta elukkaa on saatu ammuttua pesän ulkopuolle. Jos joudutaan kaivamaan, pystyy Miina pitämään riistan paikallaan. Miinalla on hiukan ajo-ominaisuuksia, mutta ajokyky on ailahteleva. Kaikki ajettavat elukat ovat olleet ajossa; Jänes, kauris, peura, hirvi, poro sekä mäyrä, kettu ja supi. Jäniksellä ja kauriilla on tullut parhaat noin tunnin mittaiset ajot. (Karanneen supin ajot ovat olleet vielä pidempiä) Miinan hyvät ominaisuudet:
Huonot ominaisuudet:
Miinalla on kaksi pentuetta, Yön pentue KVA-LM Hihundin Ahvon kanssa ja AT- pentue KVA-A Eräopen Trassin kanssa. Lisätiedot Jalostus-valikossa Peltorauniolla Hanksalmella vuonna 2007 ![]() Miinan ensimmäisiä supia vuonna 2005 Suonenjoella. |